Teija Ruokamo

Vieraskynässä Teija Ruokamo / asiantuntija myy luottamusta

Asiantuntija myy luottamusta

Pidän ihmisistä. Puhututan mummot, vaarit, lapset ja bussikuskit kulkiessani. Lentokoneessa yritän tulkita vieruskaverin elekielestä, voisiko matka joutua nopeammin tutustuessamme toisiimme. Poikkeuksetta ihmiset ilahtuvat siitä, että saavat vaihtaa muutaman sanan huolimatta siitä tunnetaanko entuudestaan. Parhaimmassa tapauksessa näistäkin kohtaamisista on tullut myöhemmin merkittävä osa verkostojani myös työelämässä.

Yrityselämässä tavatessani uusia ihmisiä olen utelias kuulemaan heidän elämästään, ymmärtämään heidän liiketoimintaansa ja yrityksen vahvuuksia. Nämä kuuntelijan ja kyselijän taidot ovat hyödyllisiä ja tärkeitä piirteitä myyjän työssä. Pelkkä kuuntelu ei kuitenkaan riitä rakentamaan luottamusta, mikä on pitkän liikekumppanuuden edellytys. Ihmisillä on tarve rakentaa siltaa toistensa välille ja se vaatii vastaan tulemista. Kun antaa vähän itsestään niin voi ansaita myös vastapuolen luottamuksen. Minua pidetään avoimena ja välittömänä. Nämä ominaisuudet auttavat luottamuksen rakentamisessa. Kyse on kuin ystävyydessä; kerro salaisuus, saat salaisuuden. Yritysmaailmassa ei sentään salaisuuksia jaella, mutta raotetaan ehkä sitä omaa persoonaa yritysminän takaa....   Lue lisää

Continue reading …
Liidejä verkostoitumalla

Liidejä verkostoitumalla

Liidejä verkostoitumalla

Kirjoitin aikaisemmin verkostoitumisvartista mikä on osoittautunut äärettömän tehokkaaksi. Tykkään kuitenkin jatkuvasti kehittää omaa tapaani toimia. Tässä vielä sama idea pienellä lisämausteella. Lupaan sinulle 2 hyvää liidiä, katso video ja buukkaa puhelinpalaveri kanssani.

Tästä linkistä voit buukata sinulle sopivan 15 minuutin ajan puhelin tai hangouts palaverille:
https://calendly.com/sami-saarenpaa/perintapalvelut/

Verkostoidun myös mielelläni kanssas Linkedinissä:
https://www.linkedin.com/in/samisaarenpaa/...   Lue lisää

Continue reading …
Miten minusta tuli myyjä

Miten minusta tuli myyjä

Miten minusta tuli myyjä

En ajatellut kouluikäisenä että minusta välttämättä tulisi myyjä. Musta piti tulla sähkömies tai jotain sen kaltaista. Tykkäsin tehdä käsillä, ja moottorilla liikkuvat 2-pyöräiset astuivat aika nopeasti kuvaan.

14-vuotiaana soitin ensimmäisen kylmäsoiton, kun paikallislehti tiesi kertoa, että Pietarsaarelainen mainostenjakelufirma haki jakajaa. Luuri käteen ja homma ykkösellä maaliin. Tän jälkeen toki kerroin vasta kotonakin, opin jo nuorena, että uusissa toimintamalleissa saa helpommin anteeksi kuin luvan....   Lue lisää

Continue reading …
Myynnin ammattilaisten verkosto

Myynnin ammattilaisten verkosto goes Viking Line

Myynnin ammattilaisten verkosto goes Viking Line

Todella suosituiksi tulleet myynnin ammattilaisten verkoston tapaamiset jatkuivat jälleen. Tällä kertaa merellisissä tunnelmissa Viking Linen isännöimällä risteilyllä. Kuten aina, tapahtumissa ei ole valmista kaavaa, vaan järjestävä yritys tekee tapahtumasta oman näköisensä.

Laiva tarjoa monestakin syystä loistavat puitteet tämän kaltaiseen tapahtumaan. On tilaa, ruokailu ja tarjoilut on helppo järjestää ja ehkä parasta on se, että ihmiset ovat automaattisesti samassa tilassa keskenään. Ei pääse kesken pakoon 🙂 Ohjelmassa oli pikadeittejä ja monenlaista ohjelmanumeroa mikä kannusti jakamaan omaa osaamista. Lisäksi Kirsi Haltia Viking Linelta hostasi todella mielenkiintoisen paneelikeskustelun, missä eri alojen myyjät kertoivat omia näkemyksiään....   Lue lisää

Continue reading …
Myynnin ammattilaisten verkosto

Myynnin ammattilaisten verkosto kokoontui Helsingissä

Myynnin ammattilaisten verkosto kokoontui Helsingissä

Turussa todella hienosti lähtenyt juttu haluttiin levittää myös muualle Suomeen. Tiedustelin parilta tuttavalta mutta sitten sattui vastaan Kim Hiekkanen / Digiassistentti.fi johon tutustuin itseasiassa verkostoitumisvartin kautta. Päästiin nopeasti samalle aaltopituudelle ja Kim alkoi puuhata tapahtumaa Helsinkiin. Ei mennyt pitkään kun ilmestyi todella kova kattaus.

Paikalla oli väkeä kuin pipoa ja tapahtumaa mahdollistamassa olivat (Lyyti, AIS Finland, Digioiva Oy, QualityDesk)...   Lue lisää

Continue reading …
ota yhteyttä

Verkostoitumisvartti

Verkostoitumisvartti

Ajatus verkostoitumisvartista tuli aikanaan Digiassistentin Kim Hiekkaselta. Pidettiin vartti Kimin kanssa, joka itseasiassa venyi paljon pidemmäksi kun juttua riitti. Mutta ajatus on että vaikkapa uuden LinkedIn kontaktin kanssa pidetään lyhyt puhelinmiitti jossa voidaan jutella läpi asioita mitä kumpikin tekee ja minkäläiset vinkit hyödyttävät vastapuolta eteenpäin. Lisäksi tästä Kimin kanssa pidetystä vartistä lähti ajatus siihen että Kim on järkännyt 15.3 Helsingissä pidettävän myynnin ammattilaisten verkoston tapaamisen....   Lue lisää

Continue reading …
Myynnin ammattilaisten verkosto

Myynnin ammattilaisten verkosto Visma Duetolla

Myynnin ammattilaisten verkosto Visma Duetolla

Myyntiväki on nyt kokoontunut kuudennen kerran. Edelleen väkimäärät kasvavat ja ihmisiä tulee yhä kauempaa. Ihmisten vapaa-aika on arvokasta ja siitä kilpailee monenlaiset tapahtumat, siksi on sitäkin hienompi nähdä että väkeä tulee. Selvästi kuviolle on siis kysyntä.

Tällä kertaa kokoonnuttiin perintätoimistossa, Visma Dueton tiloissa Turun keskustassa. Koska ajatuksena on oppia toistemme tekemisistä liidien vinkkaamisen helpottamiseksi käytiin läpi vähän sitä millaista perintä on, mitkä ovat sen hyödyt ja mitkä ovat niitä yleisimpiä vasta-argumentteja. Viidakkorumpu myyjäverkoston kautta siis laulamaan. Jos perintä ja saatavienhallinta kiinnostavat niin kysy ihmeessä lisää, www.linkedin.com/in/samisaarenpaa/, verkostoidun myös mielelläni kanssasi....   Lue lisää

Continue reading …
myynti verkostoituu

Myynti verkostoituu goes Logomo

Myynti verkostoituu goes Logomo

Helmikuun tilaisuuden isännöivät Wallscape Finland / Auran Aallot ja Sunborn Catering. Paikkana toimi Logomo ihan Turun keskustan tuntumassa. Edelleenkin jokainen tilaisuus on isäntänsä näköinen, ei valmiita kaavoja. Tutustuttiin hiukan Logomon tiloihin ja yritykset kertoivat omasta toiminnastaan.

myynti verkostoituu
Wallscapen logo tulostettuna heidän omalla seinällään

Wallscape kertoi heidän laitteestaan joka on aidosti mielenkiintoinen. He pystyvät tulostamaan suoraan seinälle tai mille tahansa pinnalle kuvaa/tekstiä tai mitä ikinä mielikuvitus antaa myöten. Yritteliäillä kavereille on myös saman katon alla, www.sometehdas.fi yritys joka hoitaa kaiken mahdollisen markkinoinnin....   Lue lisää

Continue reading …
myynti verkostoituu

Myynti verkostoituu osa 4

Myynti verkostoituu osa 4

Tällä kertaa Rinta-Joupin autoliike isännöi myynnin ammattilaisten verkoston tapahtumaa. Samalla kaavalla mentiin, isäntä teki tilaisuudesta itsensä näköisen. Näin kuvio elää ja pysyy kiinnostavana. Myös aina kasvot vaihtuvat niin sen myötä tulee myös uusia ideoita. Tässä bloggaus edellisestä joulukuun tilaisuudesta, klik!

myynti verkostoituu

Eero Kiiskinen Rinta-Joupin autoliikkeestä esitteli yrityksen ja avasi paljon uutta siitä miten yritysautomyynti toimii. Nämä ovat toki niitä juttua jonka vuoksi muutoinkin olen aidosti kiinnostunut siitä mitä kollega myy. Näin osaan sitten taas tavatessani omia asiakkaita miettiä että tämä voisi olla Eerolle kova liidi. Muutenkin paljon uusia näkökulmia ja mielenkiintoista keskustelua siitä millainen on malli omistaa auto tulevaisuudessa. Ja sainpa tuolta taas pahuksenmoisen tarpeen alkaa miettiä uutta autoa....   Lue lisää

Continue reading …
Myynti verkostoituu

Myynti verkostoituu osa 3

Myynti verkostoituu osa 3

Paljon on kuvio mennyt eteenpäin siitä ajatuksesta, kun ensimmäisen kerran ajateltiin että kokoonnutaan johonkin jakamaan ajatuksia ja vaihtelemaan liidejä. Eilen kokoontui Turussa kolmannen kerran kymmenittäin myyntihenkisiä ihmisiä. Ajatus on ollut alusta asti se, että kuvion pitää kehittyä sen mukaan että se palvelee oikeasti siihen aikaansa käyttäviä ihmisiä. Ei kaavoja, ei auktoriteettejä eikä missään tapauksessa jäsenmaksuja. Hiukan haastaisin sitä ajatusta, että tehokkaalla verkostoitumisella pitäisi olla hintalappu....   Lue lisää

Continue reading …